Miia Rosenius on kontiolahtelainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja. Rosenius käsittelee taiteessaan usein omaa elinympäristöään, sekä asioita ja pieniä yksityiskohtia, joihin hän kiinnittää huomiota arjessaan. Luonto yksi keskeisistä aiheista. Rosenius työskentelee useilla kuvantekemisen tavoilla. Kolmiulotteinen ilmaisu ja tilallisuus ovat usein teoksissa läsnä. Lisäksi taidegrafiikka on pysynyt keskeisenä ilmaisumuotona. Näyttelyssä on esillä luontoaiheita käsitteleviä teoksia. Moniaistisuus kiehtoo Roseniusta, joka usein luontoon suuntautuvilla kävelyillään kerää kiinnostavia luonnonmateriaaleja niiden kiehtovan haptisen tai visuaalisen muodon vuoksi. Luonnon aarteet ja niistä saadut kokemukset toimivat usein luonnoksina tai muistikuvina syntyville teoksille. Näyttelyssä on metsästä ja rannoilta kerättyjä tarinoita, jotka ovat muuntuneet muun muassa taidegrafiikan ja keramiikan muotoon. Teoksillaan Rosenius haluaa muistuttaa katsojaa luonnon ainutlaatuisuudesta. Vaikka kohtelemme luontoa välillä kaltoin, luonto ja metsä ottavat aina meidät vastaan, syliinsä ja turvaan. Näyttely on avoinna 2.–30.8.2023 ja avajaiset järjestetään 2.8. klo 17 Tervetuloa!
0 Comments
Burleski-iltaa tähdittävät burleskitaiteilijat Queen of Underpants, San In Loo ja Kal Songer Dotter. Burleskille on luonteenomaista kepeä naiseuden ylistäminen ja huumori sekä kauneusnormien haastaminen ja erilaisten naisvartaloiden ihannointi.
Huom! ikäraja **K16** Norm.hintainen lippu 15 € Alennushintainen lippu 12 € (Kolin kulttuuriseuran jäsen/opiskelija/työtön/eläkeläinen). Liput ennakkoon https://holvi.com/shop/kurvinkulma/ tai paikan päältä käteisellä tai pankkikortilla. Tapahtuman järjestää Kolin kulttuuriseura ry. Esitysaika: torstaina 20.7.2023 klo 18.00–19.00 Esityspaikka: Kolin Ryynäsen taiteilijaresidenssin ateljee, Ylä-Kolintie 1 (2. krs), 83960 Koli Kolin komiikkakesän 2023 Kesän parhaimmat naurut! Stand up -ilta järjestetään 14.7.2023 klo 18.00 Kolin Seurojentalolla. Huippukoomikot Janne Hyttinen, Risto Koo Järvinen, Hanna Kurvi, Tiina Lintunen ja illan pääesiintyjä komedienne Heidi Mäkelä pitävät huolen, että illan aikana naurua piisaa niin, että välillä toivoisit, että se loppuisi.
Huom! ikäraja **K16** Norm.hintainen lippu 15 € Alennushintainen lippu 12 € (Kolin kulttuuriseuran jäsen/opiskelija/työtön/eläkeläinen). Liput ennakkoon https://holvi.com/shop/kurvinkulma/ tai paikan päältä käteisellä tai pankkikortilla. Tapahtuman järjestää Kolin kulttuuriseura ry. Esitysaika: perjantaina 14.7.2023 klo 18.00–19.30 Esityspaikka: Kolin seurojentalo, Merilänrannantie 4 83960 Koli Väiaikakahvituksen järjestää Kahvila Lentävä Luuta. Näyttely on avoinna 2.7.-30.7.2023. Avajaiset lauantaina 1.7. klo 17 -18, Tervetuloa! Houkutuslintuja -projekti tarkastelee pohjoista elinympäristöä ja suojautumisen tapoja toislajisten eläinten katseen korkeudelta. Keinotekoiset hahmot maastoutuvat kohdatakseen aitojen kasvi- ja eläinlajien kanssa; valo, ympäristö, vuorokausi ja vuodenaika vaihtuu odotellessa. Kohteena on täydellisen luontokuvan sijaan itse kuvaustilanteessa vietetty aika, tarkkailu, toive ja yritys muuntua joksikin toiseksi. Veistosinstallaatiossa siivekkäät vaihtavat sulkapukuaan lennossa ja maastoutumisasuun valitaan sekoitus tuohta ja tekstiiliä. ” Viettäessäni aikaa vaihtelevissa luontotyypeissä tapaan piirtää, valokuvata, äänittää, keräillä ja torkahdella. Nämä tavat ovat muodostuneet taustatyöksi kaikille teoksilleni; havaintoja ja muistiinpanoja muutoksesta, periytyvyydestä, unista, ajasta, ravinnosta, kävelystä, valosta ja hetkistä joita ei voi koskaan toistaa täysin samanlaisina. Syksyn pimeässä kivet muodostavat yhä mörköjä, pöllön ohilento saa haukkomaan happea, hehkuvat varpukasvit ja lähtöä huutavat kurjet herkistävät kuten ennenkin. Talven tykkypuut joita tekee mieli halata, kanalinnun kieppi, pinkki pakkastaivas ja lumen narske jota ikävöidä loskatalvina. Kevään ensimmäinen palokärjen rummutus, leskenlehti, pääsky ja tahmeat hiirenkorvat. Taivaanvuohen mäkätys kesäyössä, vesisiippojen lentorata, punkkisyynit ja tuhat inisevää hyttystä vaelluskengässä. Luontokadon aikakautena ei voi välttyä ajattelemasta mitä elämäntapojemme jatkumo merkitsee sukupolvien väliselle oikeudenmukaisuudelle, millaisia hetkiä seuraava torkahtelija taltioi. - Olen luonut ystävyyssuhteen pihapiirin tikkaan mutta pihakyy herättää minussa edelleen primaarin pelkotilan. Annan sen olla, se oli täällä. ” Tamperelainen kuvataiteilija Johanna Lonka yhdistää työskentelyssään veistoa, kuvaa ja ääntä. Tilalliset teokset ovat monimateriaalisia ja muuntuvat toisinaan myös esitysten muotoon. Longan teoksissa monilajista yhteiselämää havainnoidaan kokeellisen lähestymisen keinoin, kysymyksenään miten biosentrinen ajattelu tai elämäntapa suhteutuu antroposeenin aikakauteen. Näyttelyteosten valmistamista on tukenut Taike ja SKR Pirkanmaan rahasto. Näyttelyyn on vapaa pääsy! Kesäkuun residenssitaiteilija Terhi Adler on visuaalinen moniosaaja, joka työskentelee mm. sarjakuvan, kuvituksen ja graafisen suunnittelun parissa. Tarinankerronnan, kuvien ja tekstin lisäksi hän on kiinnostunut mystiikasta, virheistä, kasveista, psyykestä ja kissoista. Kiusalliset tilanteet toimivat hänen inspiraation lähteenään.
Adler on valmistunut taiteen maisteriksi 2021 Aalto-yliopistosta visuaalisen viestinnän muotoilun koulutusohjelmasta, ja toimii nyt freelancerina. Residenssissä Adler työstää kuvitettua noitakirjaa, joka sijoittuu Kolin luontoon. Kirja on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille lapsille ja se inspiroi tutustumaan luontoon ja tutkimaan ympäristöä uudella tavalla ja kunnioituksella. Terhin kuvitusoriginaaleja, piiroksia ja luonnoksia pääsee ihailemaan Kolin Ryynäsen alakerran näyttelytiloissa kesäkuun viimeisellä viikolla. Näyttely kantaa nimeä Luonnollisesti. Residenssin avoimet ovet järjestetään keskiviikkona 28.6. klo 17-19. Näyttelyihin on vapaa pääsy! Koli-pride kokoaa yhteen kaikki kynnelle kykenevät marssimaan vapauden, tasa-arvon ja rakkauden puolesta.
Kulkue starttaa Kolin kylällä sijaitsevan Kolin Ryynäsen taiteilijaresidenssin (Ylä-Kolintie 1) edustalta klo 15 ja päättyy kansallispuiston upeisiin maisemiin, Turulan tilalle (Ylä-Kolintie 12) . Kuljettava matka on 1.7km. Piknikille kannattaa ottaa omat eväät, kulttuuriseura tarjoaa mustaherukanlehtijuomaa. Piknik päättyy virallisesti klo 18. Turulan tilan yhteydestä löytyy myös nuotiopaikka ja mahdollisuus yöpyä omassa teltassa tai riippumatossa. Päivitämme ohjelmaan liittyviä tietoja kulttuuriseuran facebook ja instagram tileillä lähiviikkoina. Lämpimästi tervetuloa! Lauantaina 27.5. klo 14-16 on residenssillä avoimet ovet! Toukokuun residenssitaiteilija Liina Aalto-Setälä esittelee tuotantoaan Ryynäsen yläkerran ateljeessa (Ylä-Kolintie 1)
Liina on valokuvan, kuvanveiston, taidegrafiikan ja äänitaiteen parissa työskentelevä monialainen kuvataiteilija. Hänen taiteellinen työskentelynsä käsittelee ihmisen ja luonnon välistä henkistä ja emotionaalista yhteyttä itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen pohjaten. Aalto-Setälän tavoitteena on luoda uusia suhteita vanhoihin uskomuksiin ja rituaaleihin, ja tarkastella niiden paikkaa modernissa yhteiskunnassa. Kolin Kulttuuriseuran residenssissä hän tarkastelee ihmisen ja taiteen paikkaa muuttuvassa maailmassa ilmastokriisin keskellä, ja suhdettamme ympäröivään todellisuuteemme sekä muihin eläviin olentoihin. Aalto-Setälä pohtii, miten taiteen voisi kietoa syvemmin osaksi jokapäiväistä arkikokemustamme, ja millaisia mahdollisuuksia kulttuuri voisi tarjota tulevaisuuden yhteiskunnalle? Kolin luontokeskus Ukon galleriassa aukeaa huhtikuussa Ilai Elias Lehdon yksityisnäyttely Vastaparras. Näyttelyn pehmeät veistokset, seinäkankaat ja kierrätysmateriaalia yhdistelevät teokset tarkastelevat humoristisella tavalla miehisyyttä, suomalaisuutta ja luontosuhdetta. Näyttelyn teokset on toteutettu pääasiassa villahuovuttamalla.
Ilai Elias Lehto (s.1988, Joensuu) on pohjoiskarjalainen kuvanveistäjärunoilija. Hän asuu Kangasalla ja työskentelee Tampereella. Lehto toteuttaa veistoksellisia teoksia pääasiassa pehmeistä ja kierrätetyistä materiaaleista, sekoittaen kuvataiteen ja tekstiilikäsityön perinteitä ja tekniikoita. Hylättyjen tilojen ja poisheitetyn poetiikka, sekä kulutusyhteiskunnan laitamilla tapahtuva roskittuminen kiinnostavat häntä. Pehmeiden veistosten ja tekstiilikäsityön pariin taiteilija on päätynyt puolivahingossa, rakkaudesta tekstuureihin, pehmoeläimiin, karvapintoihin ja kuoseihin. Näyttely on esillä 3.4.–29.6.2023 Luontokeskus Ukon aukioloaikoina. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy. Mariana Nordgrenin näyttely Pohjois-Karjalan linnustosta luontokeskus Ukossa 30.12.2022-31.3.202312/30/2022 Kolin luontokeskus Ukon galleriassa avautuu 30.12.2022 taiteilija Mariana Nordgrenin näyttely Pohjois-Karjalan linnustosta.
Näyttely tarjoaa laajan katsauksen alueen linnustoon; yleisistä tinteistä aina taantuviin ja harvinaisiin lajeihin, kuten peltosirkkuun. Näyttelyssä löytyy myös tietoa syistä monien lajien vähenemiseen. Nordgrenin taidokkaat akvarellimaalaukset ovat visuaalisesti nautittava tapa tutustua Kolin seudun lintuihin. Mariana on syntyjään bulgarialainen. Hänen matkansa suomalaisen luonnon pariin alkoi kymmenen vuotta sitten. Pohjolan jylhät metsät, kirkkaat ja puhtaat vesistöt synnyttivät hänessä syvän haltioitumisen tunteen. Lintuja hän alkoi maalata noin seitsemän vuotta sitten. Suomessa hänen teoksiaan on aiemmin ollut esillä Suomen luontokeskus Haltiassa vuosina 2019 ja 2020. Näyttely on esillä 30.12.-31.3.2023 Luontokeskus Ukon aukioloaikoina Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy. |
Arkistot
March 2025
Kategoriat
All
|