Avajaisia vietetään lauantaina 2.11. klo 15. tervetuloa! Näyttelyyn on vapaa pääsy.
"Lapsena leikin sisaruksieni kanssa paljon metsissä. Kuvittelin sinne monenlaista elämää, näin myös usein unia pienistä hahmoista, joita oli kaikkialla. Tämä leikki jatkuu näissä veistoksissani, jotka muistuttavat ihmisiä, eläimiä tai henkiä. Näillä hahmoilla on hyvä tahto. Osa veistoshahmoista kantaa käsissään pientä palaa luontoa. Ne ovat niiden ainoita aarteita, vievätkö ne niitä turvaan ettemme me tuhoaisi kaikkea. Koen, että kaikki kannamme syntymäpaikkojemme maisemia ja - tunnelmia mukanamme. Ajattelen myös pakolaisia ja heidän kulkemistaan, mistä löytyy heille koti ja mitä he kantavat mukanaan. Nämä Matkalaiset ovat muuttamassa majaansa, ovatko ne ehkä pakomatkalla. Joka tapauksessa matkalla olija on herkässä ja avoimessa tilassa, hänen täytyy olla, että selviytyy matkan koettelemuksista ja etsiessään lepopaikkaa, vaistot ja vireys ovat kuin eläimellä. Olen muuttanut elämäni aikana useita kertoja, etsien omaa paikkaani. Olen kuitenkin aina palannut vaaramaisemien keskelle, metsän läheisyyteen ja löytänyt sieltä lepopaikkani: risujen, sammaleiden, varpujen, kivien ja puiden läheisyydestä."
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
October 2024
Kategoriat
All
|